GEORGE DALARAS CLASSICS

Ti 23.5.2017 klo 19:30

Liput 79,50 / 69,50 / 59,50 €
Lisätietoa Hinnat sis. 3,50 € kuluja.
Alkaa 19:30
Ovet 18:30
Katsomotyyppi Istumapaikat
Istumapaikat

Lataa Aalto-salin istumapaikkakartta tästä linkistä.

Järjestäjä Live Nation Finland
Osta liput Tilaa tarjoilu

Kreikan menestyneimpiin kansainvälisiin supertähtiin lukeutuva George Dalaras saapuu Suomeen keväällä. Kreikan omaksi Bruce Springsteeniksikin tituleerattu laulaja konsertoi Helsingissä, Kulttuuritalolla, tiistaina 23. toukokuuta osana Classics-kiertuettaan. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 12. syyskuuta Ticketmasterissa.

George Dalarasia pidetään kreikkalaisen bluesin, rembetikan, uudistajana, jonka jäljittelemätön karisma ja melankolisen tunteikas tulkintatyyli ovat taanneet hänelle laajan kansainvälisen suosion. Vuonna 1949 Ateenan pääsatamakaupungissa Piraeuksessa syntynyt George Dalaras on ollut jo vuosikymmeniä Kreikan rakastetuin muusikko, joka tunnetaan kotimaansa ulkopuolella kiihkeänä kreikkalaisen kulttuurin lähettiläänä. Dalarasin meriittilistaan kuuluu mm. yli 20 miljoonaa myytyä albumia, loppuunmyytyjä konsertteja ympäri maailmaa ja yhteistyöprojekteja muiden huippuartistien kanssa, kuten Sting, Bruce Springsteen ja Peter Gabriel. Dalaras nimitettiin myös YK:n hyväntahdon lähettilääksi vuonna 2006.

Dalaras konsertoi Suomessa viimeksi vuonna 2014 akustisen kiertueensa tiimoilta. Classics-kiertueellaan hän tarjoilee kattauksen tärkeimpiä kappaleitaan pitkän uransa varrelta. Luvassa on intiimi konsertti, jossa kreikkalaislaulajan täynnä tunnetta oleva ääni pääsee toden teolla esiin.

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa ottaa reppuja.

    Eteispalvelumaksu 2,50 € / takki tai reppu), maksu käteisellä.

    Eteispalvelun voi maksaa myös Mobiilinarikka -palvelun kautta soittamalla numeroon 0606-056 3009. Puhelun hinta 3,58 € + mpm. sis. alv 24%. Tekstiviestinä tullut kuitti esitetään naulakonhoitajalle. Maksu veloitetaan puhelinlaskulla. Mikäli käytätte Mobiilinarikka -palvelua, pyydämme ystävällisesti soittamaan ensin palvelun numeroon ja siirtymään naulakkoon vasta sen jälkeen ruuhkautumisen estämiseksi.

  • Väliaikatarjoilu +

    Osassa konserteista on väliaikatarjoilu. Väliaikatarjoilu järjestetään Aalto-aulassa.

    HUOM! Juomien ja ruoan vienti saliin on kiellettyä.

    Tilaa tarjoilut tästä >

  • Esteettömyys +

    Aalto-salin pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon B-osiossa ensimmäisellä rivillä. Kulku näille paikoille on Aalto-aulan hissillä lippukassan vierestä.Kaikkia pyörätuolia tai esim. rollaattoria käyttäviä asiakkaita pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin.

    Myös saattajilla ja avustajilla tulee olla lippu. Kunkin tilaisuuden järjestäjä määrittää sen, onko avustajalippu maksullinen vai maksuton. Kulttuuritalon aulassa on ”opaskoiraparkki”, johon opaskoiran voi jättää tarvittaessa odottamaan konsertin ajaksi.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.

Pysy ajantasalla

Tilaa Kultsan uutiskirje