Kulttuuritalon uusi väliaikatarjoiluvalikoima on nyt täällä!

Uudistunut makumaailma vie matkalle Suomen luontoon modernilla twistillä, jossa tuoreus ja innovatiivisuus kohtaavat perinteet. Muun muassa tyrnin, mustaherukan ja puolukan voimin toteutetut herkulliset jälkiruuat saavat veden kielelle, kun taas suolaisen ystäville on tarjolla perinteisemmän karjalanpiirakan lisäksi esimerkiksi jokiravun ja savuporon hienostuneet maut.

-Haluamme tarjota Suomi 100-teeman kunniaksi paikallisia ja tuttuja raaka-aineita uudella inspiraatiolla. Esimerkiksi perinteiseen vispipuuroon olemme yhdistäneet puolukkaisen macaron-leivoksen, tiivistää tarjoilun pääidean Sunborn-konsernin keittiöpäällikkö Kristian Karnell.

Myös Kulttuuritalon henkilökunta on osallistunut uuden väliaikatarjoilun luomiseen.

-Me keittiöpuolella olemme kiinnittäneet huomiota erityisesti erikoisruokavalioita varten tehtyihin tuotteisiin. Meille on tärkeää, että esimerkiksi vegaanisten, gluteenittomien ja laktoosittomien tuotteiden maku ei jää jälkeen normaalein raaka-ainein valmistetusta tarjoilusta, kertoo Kulttuuritalon ravintolapäällikkö Noora Luojus uuden valikoiman taustasta.

Uudessa valikoimassa näkyy myös huomattava painotus vegaanisiin tuotteisiin.
-Erityisesti uusi mustaherukkainen vegaanisuklaakakku on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, Luojus vihjaa.
Kulttuuritalon uuteen väliaikatarjoiluvalikoimaan pääsee tutustumaan osoitteessa kulttuuritalokitchen.fi ja niitä on mahdollista nauttia väliajan lisäksi myös ennen tapahtuman alkua. Tuotteet voi myös tilata ja ostaa etukäteen osoitteesta kulttuuritalokitchen.fi

Lisätietoja
Kulttuuritalo Kitchen
Noora Luojus, ravintolapäällikkö
Puh. 044 756 7887
Noora.luojus(a)sunborn.fi

Sunborn Catering
Kristian Karnell, keittiöpäällikkö
Puh. 044 556 6104
Kristian.Karnell(a)sunborncatering.com

 

Helsingin Kulttuuritalo on Suomen legendaarisin konsertti- ja kokouspaikka Helsingin sydämessä.
Tule Kultsalle ja hengitä suomalaista musiikin historiaa.

Helsingin Kulttuuritalo tarjoaa ajattoman tyylikkäät, persoonalliset ja monipuoliset puitteet kaikenlaisiin tilaisuuksiin.

Talon tilat ja palvelut soveltuvat käyttäjiensä tarpeiden mukaan juhlille, yhtiökokouksille, konserteille, gaaloille ja erilaisille ammattilaistapahtumille. Tapahtuman koko voi vaihdella 10 hengen kokoontumisesta aina 2000 hengen suurtapahtumiin.

Kokouspakettimme uudistuivat ja nyt voit valita pakettiin haluamasi Hyvä olo, Funky tai Stadi -teeman. Edullisiin kokouspaketteihimme sisältyy valittu kokoustila ja tarjoilu.

Lue lisää tilavaihtoehdoista ja kokouspaketeistamme www.kulttuuritalo.fi/kokoukset


Esteettömyys

Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

Aalto-sali

  • Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
  • Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
  • Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

Muut tilat

  • Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
  • Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
  • Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
  • Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

Pyörätuolipaikat Aalto-salissa

  • Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
  • Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

Pysäköinti

  • Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

Opaskoirakäytäntö

  • Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

Pysy ajantasalla

Tilaa Kultsan uutiskirje